Päivitetty LIIKO-ontologia julkaistu Finto-palvelussa

LIIKO-ontologia Kansalliskirjaston Finto-palvelussa

Sanastokeskus ja Väylävirasto aloittivat yhteisen ontologiaprojektin keväällä 2021. Projektissa tarkistettiin Liikenteen ontologia LIIKOn merenkulkuun liittyvä käsitteistö. Käsitteet ovat peräisin Merenkulkualan ontologia MEROsta, jonka pohjalle LIIKO on laadittu. Projektin aikana ontologiaan myös lisättiin noin 200 uutta merenkulkuun, vesiliikenteeseen ja vesien kulttuuriperintöön liittyvää käsitettä. Työhön osallistui Väyläviraston ja Sanastokeskuksen edustajien lisäksi asiantuntijoita myös Forum Marinumista, Merimuseosta ja Museovirastosta.

Päivityksen jälkeen suomenkielisessä ontologiassa on noin 3 650 käsitettä. Lisäksi ontologian rakenne on päivitetty vastaamaan Yleisen suomalaisen ontologian (YSO) viimeisimmän ajallisesti jäädytetyn version (2022.1.Filolaos) rakennetta. Päivitetty LIIKO julkaistiin toukokuussa 2022.