Päivitetty MAO/TAO-ontologia julkaistu Finto-palvelussa

MAO/TAO-ontologia Kansalliskirjaston Finto-palvelussa

Museovirasto ja Sanastokeskus aloittivat vuonna 2019 ontologiaprojektin, jossa Museoalan ja taideteollisuusalan ontologiaan (MAO/TAO) lisättiin arkeologiseen esineistöön liittyviä käsitteitä. Ontologiasta julkaistiin päivitetty versio vuoden 2019 lopussa, minkä jälkeen projektia jatkettiin.

Vuosina 2020–2021 MAO/TAOon lisättiin noin 470 uutta käsitettä, jotka liittyvät pääsääntöisesti pronssikauden ja historiallisen ajan arkeologiseen esineistöön. Vuoden 2021 aikana ontologian rakenne päivitettiin vastaamaan Yleisen suomalaisen ontologian (YSO) viimeisimmän ajallisesti jäädytetyn version rakennetta. Lisäksi 610 käsitteelle lisättiin englanninkieliset termivastineet. Päivityksen jälkeen ontologia sisältää liki 14 000 käsitettä, joista noin 700:lle annetaan suomenkielisten termien lisäksi englanninkieliset termit ja noin 50:lle ruotsinkieliset termit.

Sanastokeskus ja Museovirasto ovat kehittäneet MAO/TAO-ontologiaa vuodesta 2015 alkaen useissa eri projekteissa. Ontologiaprojekteissa Museovirasto toimittaa aineiston, jonka Sanastokeskuksen terminologi vie osaksi ontologiaa. Uudet käsitteet tarkistetaan työpajoissa, joihin osallistuu terminologin lisäksi joukko kohdealan asiantuntijoita.