Rakennusluokitus 2018

Sanastokeskus osallistui syksystä 2016 lähtien Tilastokeskuksen toimeksiannosta vuoden 1994 rakennusluokituksen päivitysprojektiin. Uusi Rakennusluokitus 2018 julkaistiin joulukuussa.

Rakennusluokitusta uudistettiin monella tavalla, jotta siitä saatiin paremmin tämän päivän rakentamisen huomioon ottava. Sekä luokituksen rakennetta, luokkien nimityksiä että kuvauksia muokattiin. Uusi luokitus on vanhaa luokitusta yksityiskohtaisempi. Luokkien paikkaa luokituksessa on muutettu nykytilanteen mukaiseksi. Esimerkiksi lasten päiväkodit siirrettiin hoitoalan rakennuksista opetusrakennuksiin, koska varhaiskasvatus on siirtynyt opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle.

Vanhassa luokituksessa kaikilla luokilla ei ollut kuvauksia, mutta uudessa luokituksessa jokainen luokka on kuvattu. Kuvausten laatimisessa hyödynnettiin terminologisen sanastotyön menetelmiä, jotta luokkien kuvauksista saatiin systemaattisia, selkeitä ja luokat toisistaan erottavia.

Luokkien nimityksiä päivitettiin, sillä osa niistä oli vanhentuneita, kuten hoitoalan rakennusten alaluokan nimitys huoltolaitosrakennukset. Nyt sosiaalipalvelurakennukset jakaantuvat laitos- ja avopalvelujen rakennuksiin. Tässäkin työssä hyödynnettiin terminologista osaamista, kun mietittiin, mikä olisi kuvaava ja sopiva nimitys kullekin luokalle.

Lisätietoja rakennusluokituksen kuvauksesta.