You are here

Liikenteen ontologia (LIIKO) julkaistu

suomi
Liikenteen ontologia LIIKO on julkaistu Kansalliskirjaston Finto-palvelussa. LIIKO on rakennettu Merenkulkualan ontologia MEROn pohjalle.

Merenkulkualan asiasanastoon perustuva MERO laadittiin Merenkulkulaitoksen ja Semanttisen laskennan tutkimusryhmän yhteistyönä osana FinnONTO-projektia (2003–2012). Vuonna 2016 MEROa hallinnoinut Liikennevirasto ja Sanastokeskus TSK aloittivat yhteisen ontologiaprojektin, jossa MEROon lisättiin noin 1 200 tieliikenteeseen liittyvää käsitteitä. Näin syntynyt uusi LIIKO-ontologia julkaistiin lokakuun alussa.

Terminfo 3/2018 julkaistu

suomi
Terminfo-verkkolehden numero 4/2017 on julkaistu osoitteessa http://www.terminfo.fi/.

Energiaan ja päästöihin liittyviä käsitteitä

suomi

Sanastokeskus aloitti syyskuussa 2018 Tilastokeskuksen toimeksiannosta sanastoprojektin, jonka tavoitteena on koota ja harmonisoida tai laatia käsitekuvaukset noin 30 keskeiselle energia- ja päästötilastoihin liittyvälle käsitteelle. Termit ja käsitekuvaukset annetaan sanastossa suomeksi.

Parasta digitukea -hankkeen sanastotyö

suomi

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, joka koordinoi Parasta digitukea -hanketta, tilasi kesällä 2018 Sanastokeskukselta hankkeeseen liittyvää sanastotyötä. Digitukea-hankkeessa tuetaan sellaisten tietojärjestelmien yhteentoimivuutta, joita ammatillisen koulutuksen järjestäjät hyödyntävät koulutussopimuksia ja oppisopimuksia koskevissa prosesseissaan. Syntyvän sanaston tarkoituksena on tukea tietojärjestelmien yhteentoimivuutta omilla keinoillaan eli käsitteiden määrittelyn ja termisuosituksista sopimisen avulla. Sanaston on suunniteltu valmistuvan vuoden 2019 puoleen väliin mennessä.

Sivut

Subscribe to Tietotekniikan termitalkoot RSS