Päivitetty MAO/TAO-ontologia julkaistu Finto-palvelussa

Ontologia Kansalliskirjaston Finto-palvelussa

Museovirasto ja Sanastokeskus päivittivät keväällä 2017 alkaneessa projektissa Museoalan ja taideteollisuusalan ontologiaa (MAO/TAO) lisäämällä siihen liki 2 000 kulttuuriympäristöön liittyvää käsitettä. Päivityksen jälkeen suomenkielisessä ontologiassa on yhteensä 12 500 käsitettä.

Museovirasto ja Sanastokeskus ovat kehittäneet MAO/TAO-ontologiaa yhteensä kolmessa eri projektissa vuodesta 2015 lähtien. Viimeisimmässä projektissa ontologiaa haluttiin kehittää niin, että se soveltuu entistä paremmin käytettäväksi kulttuuriympäristön kuvailuun. Ontologiatyön ohella tehtiin myös määrittelevää sanastotyötä. Museoviraston asiantuntijoiden ja Sanastokeskuksen terminologin muodostamissa työryhmissä muokattiin tai laadittiin suomenkieliset määritelmät liki 200 käsitteelle. Näiden lisäksi ontologiaan lisättiin Eurooppalaisen kulttuuriperintöpolitiikan sanastosta poimittuja määritelmiä noin 100 käsitteelle. Koska ontologiaan on aiemmin lisätty Kiinteistö- ja rakentamisalan keskeinen sanasto (Versio 1.0) -julkaisun käsitteet määritelmineen, MAO/TAOn uusin versio sisältää yhteensä 418 määritelmää.

Museoalan ja taideteollisuusalan asiasanastoihin perustuva Museoalan ja taideteollisuusalan ontologia (MAO/TAO) laadittiin osana FinnONTO-projektia (2003–2012), jolloin Semanttisen laskennan tutkimusryhmän tärkeimpinä yhteistyökumppaneina toimivat Museovirasto ja Taideteollinen korkeakoulu. Museovirasto on vastannut koko ontologian kehittämisestä vuodesta 2016 lähtien.